Area51:n maanalaisiin tukikohtiin (40 tasoa) hyökättiin. Tämä liittyy Kuussa käytyyn kahakkaan, johon Galaktinen Federaatio vastasi.
Ismael Perez kertoo aiheesta uutisraportissa. Videolla käyn läpi keissiä sekä suomennettuna Ismaelin kertomasta raportista pätkiä.
Satojen miljoonien säästöehdotus! - Ei muuteta ratoja, muutetaan junia!
Suomessa on mietitty ratkaisua junaradan kulun saamiseksi Ruotsiin. Tämä helpottaisi ulkomaankauppaa kun laiva- ja autoliikenteessä on useita haasteita. Junarata halpuuttaisi ja kätevöittäisi isojen lastien kuljettamista rajan yli Ruotsiin.
Ongelmaksi on osoittautunut Ruotsin kapeampi raideleveys. Meidän junat käyttävät tiettyä leveyttä, joka on soveltunut suoraan Venäjän kaupan kanssa ja itään kuljettaessa. Nyt kun Venäjän raja on kiinni, on alettu uudestaan miettimään kulkemista Ruotsin puolelle. Ongelmana on se, että Ruotsissa on 89mm kapeampi raideleveys.

Aluksi työryhmä mietti kaikkien ratojen uusimista kapeampaan leveyteen. Tämä sulkisi junaliikenteen pitkäksi aikaa. Sitten päätettiin, että tehdään toinen kapeampi rata vanhan radan viereen, tila on jo valtion omistuksessa ja reitti aikalailla valmiina, jossain kohtaa pitää aluetta leventää, siltoja uusia leveämmiksi jne... Rakennettavaa on tuhansia kilometrejä.
Projektisuunnitelmasta kerrotaan tarkemmin alla olevalla videolla. Sen alla on miljoonia säästävä ehdoitukseni.
Lähdin itse miettimään ratkaisua toisesta näkökulmasta.
Tässä halvempi ja yksinkertaisempi ratkaisu:
Mitäpä jos ei muuteta/rakennetakaan uutta raidetta, vaan muutetaan junia. Tehdään juniin säädettävät rengasleveydet. Tässä on jollekin insinöörille hyvä idea.
Ratoja ei tarvitse muuttaa, ei tarvitse rakentaa uusia pitkiä ratoja vanhojen viereen, riittää että muokkaamme jo olemassa olevia junia.
Kun juniin tehdään säädettävät rengasleveydet, systeemi renkaiden leveyden säätöön nykyisen ja 89mm kapeamman välillä, säästetään pitkien junaratojen rakentamiselta ja junaa jossa on säätömahdollisuus voidaan käyttää molemmilla/kaikille raideleveyksillä (Suomessa, Venäjällä sekä Ruotsissa).
Säästöt monia miljoonia/miljardeja! ❤
Tämän lisäksi tätä uutta tekniikkaa voidaan sitten helposti myydä ulkomaille (aluksi ainakin Ruotsiin). Kun rengasleveys on säädettävissä, sopii se helposti useisiin rataleveyksiin ja mahdollistaa useiden maiden välistä liikennettä, jolle on myös monella muulla maalla tarvetta.
Mulle voi laittaa 0,9% voitoista. ❤
Jakakaa tätä viestiä viranomaisille, insinööreille ja kavereille...
EDIT: 05.11.2026 klo 16:44 - Säästö on miljardeja, ei satoja miljoonia.
PS. Jo nyt systeemi on toiminut osittain siten, että juniin on vaihdettu uudet pyörät Ruotsin puolelle kulkemista varten. Tämä keskeyttää kuljettamisen kuitenkin useiksi tunneiksi, junat pitää nostaa ilmaan ja laittaa uudelle radalle. Tämä on isoa vaivaa vievää hommaa. Kun juniin tehdään renkaiden leveyssäätömahdollisuus, ei junia tarvitse nostaa ilmaan renkaiden vaihtamista varten yms; vaan säätö onnistuu junasta nappia painamalla. Varmasti joku junista tietävä insinööri osaa tämän toteuttaa.
Voit tukea toimintaani rahallisesti. Lahjoitustiedot täällä. ❤
Wespan uusimmat postaukset
LÖYTÖRETKI 26.8. - Isot pyörät liikkeellä
Illan Löytöretkessä käsitellään pinnanalaisia tapahtumia.
- CIA ja Vatikaanin johto kävi Moskovassa, miksi?
- Skinwalker Ranchin aiempi omistaja Robert Bigelow on aloittanut podcastin ja julkisen keskustelun tulevasta ET kontaktista
- Area 51 alla tapahtuu
- Tri. David Clements kuvailee käyntiään ET aluksilla
Käymme läpi 3D:stä 5D:hen siirtymää. Videolla luento aiheesta sekä käytännöllisiä työkaluja parempaan elämään siirtymisestä. Nyt sinäkin voit ottaa harppauksen kohti 5D:tä.




